Voi tätä tappelun määrää.. Lainatakseni Ukon sanoja "me ollaan pari, joka on ihanku hitsattu yhteen ja eivaan onnistu ilman, mutta samalla ollaan mahdoton yhtalo, joka ei ikina paase maneereistaan"

Niin että mitähän tässä voisi tehdä. On vähän keinot vähissä molemmilla..

No, jotain hyvääkin. eilen pitkästä aikaa Ollin veljen lapsia. Ja tänäänkin vielä ennen kun tyttö vietiin takas äitinsä luokse. Oli todella kiva vastaanotto vaikka pelkäsinkin miten poika ottaa minut vastaan, kun tavallaan poistuin niitten elämästä just kun se kerkes minuun kiintyä. Niin aattelin että se ois loukkaantunu ja pettyny muhun, mutta aika levee hymyhän sieltä pilkahti kun mut näki.

No, Ukko ei tieteskään tykänny kun sanoin sille äsken mesessä että oon nähny niitä (Ukko on siis ulkomailla nyt), koska tietty samalla mä näin Ollia ja silleensä ymmärrän että se on suuttunu, mutta nyt tästä kehkeyty taas kerran ihan järjetön riita, eikä me tapella enää siitä että onko mulla "oikeus" nähä niitä lapsia joista oikeesti välitän tosi paljon, vaan jostain ihan muusta, siis niistä samoista jutuista mistä aina.

Mä päätin että yritän tätä juttua ihan täysillä ja loppuun asti. Mutta missä se loppu sitten tulee vastaan? Miten kauan tämä voi jatkua näin.

ps. Jostakin saattaa muutes joskus kuulostaa että syytä Ukkoo vaan kaikesta tai jtn. Mutta tottakai, koska tämä on minun blogi ja kun minua ärsyttää niin tilitän tällä tavalla. Selvennyksen vuoksi voin nyt kuitenkin kertoa että suurin osa meidän riidoista varmasti johtuu musta, ja siitä että en osaa lopettaa ajoissa enkä pitää turpaani kiinni enkä saada joitakin mielikuvia mun päästä poissa.. joops..