Onko se väärin jos mun sydämmessä on paikka jollekkin, ja se paikka ei häviä. Mä en rakasta Ukkoa, enkä halua olla sen kanssa koska en olisi siinä suhteessa onnellinen, enkä halua semmosta miestä. Silti vaan, siinä on jotakin sellaista, mitä kukaan ei voi koskaan korvata tai paikata. Olen nyt onnellisessa suhteessa ja onnellinen muutenkin, mutta vaikka kuinka rakastan, niin sitä paikkaa ei voi viedä. Saanko pitää sen erityisen paikan mun sydämessä?

Itken joskus vieläkin. En haikaile vanhoja aikoja, enkä haluais palata niihin tai viettää tulevaisuuttakaan Ukon kanssa, muttakun jos joku ihminen osaa sanoa oikeat sanat niin se. Ja jos joku tuntee minut paremmin kuin itsekään itseäni niin se. Tai siis lukee mun ajatuksia.

No, tuli vaan tämmönen olo taas.

Nyt oon kuitenkin onnellinen. Ei kai asiat vois paremmin ollakkaan. Me saatiin siskon kanssa täydellinen kämppä täydellisestä paikasta.. Alotin maailman parhaan harrastuksen uudestaan ja tuntuu niin hyvältä.. ja mulla on parisuhde. Semmonen oikee.

Toivottavasti mua ei ois ikinä ollu olemassakaan

Teki mieli tulla kirjottaa jotain mutta en nyt oikein osaakkaan. Kaikki on ihan ok. On vähän outo olo, en oo oikein varma onko tää semmonen olo jos on tasapainonen ja kaikki on ok.

Mä erosin Misestä.. Mä en tiedä onko se oikeesti niin ärsyttävä, eikä ollu mulle se oikee ja mua ärsytti ja ahisti siks, vai onko tää joku alitajunen pakokauhureaktio taas multa.

No kuitenki.. mua ahisti ja ärsytti niin paljon sen piirteet jo nyt, niin enhän mä niitä ois tulevaisuudessakaan kestäny varmaan. Se söli suu auki ja maiskutti. Sen kanssa ei voinu keskustella mistään, koska jos oltiin eri mieltä, niin en saanu sanottua ees yhtä lausetta loppuun ku se jo hyökkäs vastaan ja päsmäröi ja räyhäs. Joskus jopa jos oltiin samaa mieltä niin se jostain syystä sai asiat kuulostamaan siltä kun oltais oltu eri mieltä ja saatiin siitäkin kinaa aikaan. Ja ne sen perusteettomat mielipiteet!! Tiedän että näin ei voi tai saa sanoa, mutta sillä oli ihan paskat mielipiteet. Piste. Mustavalkoset, perusteettomat, ja ihan tuulesta tempaistut. Eikä se ees tienny kuka on Jyrki Katainen. Ei sillä että hirveesti itekkään oisin aina kaikista politiikoista yms, perillä, mutta kyllä mä sen tunnistin sentään kun käveli vastaan.

No, mutta ei mua harmita ees. Oli kivaa niin kauan kun sitä kesti, ja nyt vaan elämässä eteenpäin ja uutta rautaa tuleen. Ehkä jos annan vaan asoiden edetä omalla painollaan enkä stressaa mies jutuista, niin joku päivä huomaankin eläväni parisuhteessa jossa osaan olla ilman että mua ahistaa. Oonko mä sitoutumiskammonen? Voiskohan niin olla.. tai sitte mulla on vaan väärät miehet kiikarissa. Ehkä se tuntuu sitten hyvältä kun on joku oikee.

Mä voisin kertoo yhestä tyypistä jonka mielestä mä oon tutustumisen arvonen, ja ihana ja kaikkee, mutta siinä on kyllä yks mutka matkassa.. tai ehkä mä mietin vaan sitäkin mutkaa liikaa, eikä se ees ole mikään oikee ongelma, mutta siitä joskus lisää.

On taas niin vitun toivotonta.. Ai mikä? No vittu en edes tiedä..

Voisin vaikka mennä sinne psykoterapiaan mitä ne mulle lupas, mutta eipä oo kyllä siitäkään kuulunu mitään. Mut on varmaan unohdettu ja siirretty syrjään. Kai se on ihan ok, niinkun aina.. en mä nyt kovin vakavasti otettavalta koskaan siellä vaikuttanukkaan, kun en oikein osannu ilmasta että mulla mitään ongelmia ois koskaan ollukkaan. Niin, koska eihän mulla ole!! Ei mulla oo mitään vitun syytä tähän oloon. Oikeestaan mitä ne terapeutit sille voiskaan tehä?! Ei ne varmaan osaa muuttaa mua laihemmaks, kauniimmaks, tai muutenkaan paremmaks ihmiseks tai hyväks yhtään missään tai millään tavalla. Ei kukaan voi! En edes minä kokonaan..

Oon aika huono edes piilottamaan sitä miten idiootti olen, ja eipä se piilottelu sitä tosiasiaa mikskään muuttaiskaan, vaikka kaikki ei tietäskään.

Alkaa olla suhde Misen kanssa vähän siinä vaiheessa että pitä pikkuhiljaa antaa itestkään enemmän ja enemmän.. mä en halua.. tässä vaiheessa tulee aina ikävä Ukkoa. Tiedän kyllä että se johtuu vaan siitä että se jakso aina ihan pyyteettömästi kuunnella mun angstausta ja kertoo mulle miten hieno ihminen oon ja kaunis ja maailman upein ja seksikkäin ja kivoin ja kehua maasta taivaisiin kaikki mun luonteenpiirteet (okei, joskus se myös dissas mua aika pahasti, mutta enimmäkseen kehu). Mutta mistä mä nyt tiedän että kukaan muu jaksais rakastaa mua tämmösenä? En mä oikeestaan jaksa uskoo semmoseen. En mä jaksa antautua tähän täysillä.. ehkä ei tunnu niin pahalta tulla hylätyksi jos ei oo kaikki pelissä. Sitten mä voisin ajatella että Mise ei tykkää musta jostain pinnallisista syistä, tai että se on vaan sen menetys. Mutta jos mä oon täysillä mukana ja se ei sillonkaan tykkää musta, niin sittenhän se johtuu vaan siitä miten säälittävä luuseri oon. Ja jos joku tietää sen ja kaiken muun, niin sillä on kaikki aseet mua vastaan, ja oiskohan ihan vitun typerää antaa jollekkin aseet itseään vastaan?

Miks mä sitten vahingossa joskus annoinkin itestäni niin paljon kun Ukon kanssa? No, en mä kyllä sillon tajunnu mitään jostain aseiden jakamisesta, ja teinkin sen siis vahingossa.. nyt tiedän.. tiedän senkin että jossain vaiheessa antaudun ja annan jollekkin tappovehkeet mua vastaan, mutta kun tiedostan asian niin voin ainakin välttää sitä viimiseen asti, ja antaa ne jollekkin joka ei välttämättä vedä liipasimesta.

Eihän tässä loppujen lopuks ole edes kiinni siitä ettenkö voin luottaa muihin, vaan siitä että en todellakaan voi luottaa itseeni.

Tulipa taas kirjotettua hatullinen paskaa